Muistan ensimmäisenä päivänä miettineeni pääni puhki, että mitä jos työpaikassani onkin kauheaa ja en pärjää siellä alkuunkaan, sillä olenhan vasta ensimmäisen vuoden modisti oppilas ja vielä hyvin epävarma omista kyvyistäni, no nämä huolet jäivät kuitenkin jo ensimmäisenä päivänä pelkäksi muistoksi.
Sain ensimmäisenä päivänäni heti tutustuttuani rauhassa liikeeseen, hieman somemarkkinointi asioita hoidettavakseni. Olin puoleenpäivään mennessä ottanut noin 160 valokuvaa erilaisista hatuista, joilla ajattelin päästä alkuun some markkinoinnissa. Nyt olenkin tiputellut jokapäivä otoksiani sekä facebookkiin että instagramiin. Liikkeen omistajat ovat olleet todella tyytyväisiä kuviini ja ovatkin kehuneet, kuinka mahtavaa on ollut saada tälläinen some osaava nuori mukaan. Alla ottamiani kuvia!
Ensimmäinen päiväni ei suinkaan mennyt pelkästään hattuja kuvaillessa, vaan sain loppupäivästä tehtäväkseni koristella yhden hyvin simppelin kesä juhlahatun tulevan viikon kädentaitomessuille. Koska koriste vaihtoehtoja oli paljon, niin minulla ei mennyt kauan kun olin jo miettinyt sopivat koristeet, sainkin luovasta ja taiteellisesta silmästäni paljon kehuja. Jätin koristeiden kiinnittämisen kuitenkin seuraavan päivän hommaksi. Venytimme vielä päivän päätteeksi yhdessä huopahatun tukille ja päivä olikin pulkassa.

Mielenkiintoista tuo huovan kovettaminen liimalla. Tekeekö se huovasta miten kovan?
VastaaPoistaTekee jämäkän ja tietenkin riippuen liiman määrästä, sitä kovempi mitä enemmän liimaa. Kuulemma nykyään monet modistit käyttävät erikeeperiä kovettamisessa eikä liivatetta!
Poista