tiistai 5. huhtikuuta 2016

Päivä 5 cokteilpäähineen tekoa ja marttojen viihdyttämistä

Tosiaan niinkuin otsikosta voi päätellä niin taas oli mielenkiintoinen päivä.


Olen nyt suunnitellut ja pyöritellyt päässäni pari päivää coktailpäähinettä, jonka teen kädentaitomessuille ja tänään vihdoin sain tehtyä sitä projektia eteenpäin.
Valitsin viime viikolla kankaita, ja olisin halunnut alunperin tehdä turkoosi sävyisen coktailpäähineen, mutta huomasin eilen alkaessani hommiin, että valitsemani kangas on todella jäykkää ja sitä pitäisi laskostaa, jotta siitä saisi kauniin näköisen. Joten monen kokeilun ja pitkän harkinnan jälkeen päätin vaihtaa kankaan toiseen hieman helpommin käsiteltävään.


Tässä kuva alkuperäisen suunnitelmani mukaisesta coctailpäähineestä. Niinkuin kuvastakin huomaa kangas ei laskostu kauniisti.

 Päädyin päällystämään etamiinipohjaisen coktailpäähineeni loppuenopuksi tälläisellä hopeisella hyvin muotoutuvalla kankaalla.
Kuvaa rypytyksestä...
Kun olin ommellut hopean kankaan ompelin siihen vielä pitsisen kankaan päälle
 Päällystettyäni päähineen aloin valmistamaan koristetta. Tein ensin 8mm levyisiä suikaleita muovilevystä ja sitten ompelin 8mm levyisen pötkylän hopeisesta kankaasta. Sujautin muovisuikaleen pötkylän sisään ja wolaaa siinä minulla oli koriste.
Ompelin pienin pistoin parista kohtaan koristeen kiinni pohjaan spiraalin muodossa. Huomenna minun täytyy vielä lisätä pari sulkaa ja ommella sisäkangas sitten päähine on valmis. Laitan vielä valmiista sitten kuvaa.

Marttailtama

Sitten mennäänkin vielä otsikkoni toiseen aiheeseen eli marttoihin. Olin lupautunut tänään jäämään työpäiväni jälkeen marttojen iltamaan. Martat tulivat parinkymmenen hengen porukalla vierailulla liikkeessämme, tutustutimme heitä hattujen tekemiseen, kerroimme vähän liikkeestä yleensä ja näytimme huivien solmimis tapoja. Ajatuksena oli, että martat voisivat sitten ostaa samalla hattuja, mutta ikäväkyllä myimme vain yhden hatun. Kaikille löytyi kyllä mileinen hattu ja viimeisetkin "minulle ei sovi hatut" luulot saimme karkotettua, mutta jostain syystä hattuja ei ostettu. Luulen ja toivon, että heitä oli niin iso porukka , että moni ei viitsinyt ostaa hattua tällä kertaa, vaan tulee myöhemmin rauhassa sovittelemaan ja ostamaan hattuja. 

2 kommenttia:

  1. Mielettömän hieno coctailhattu ja muutenkin kauniita ja siistejä töitä. Teillä on kauniita kangaskuoseja :-)

    VastaaPoista