maanantai 2. toukokuuta 2016

Loppuunmyynti alkaa.

Tosiaan niinkuin otsikosta voi arvata niin hattuliike, jossa olen nyt kuukaudenpäivät ollut harjoittelussa on päättänyt sulkea ovensa pian työssäoppimisjaksoni loputtua puolessa välissä kesäkuuta. Yrityksen ylläpitäminen ei ollut enään taloudellisesti kannattavaa. On niin surullista, nähdä kuinka taloustilanne tällähetkellä vaikuttaa erityisesti pienyrittäjien mahdollisuuksiin pärjätä.

Minulle on kerrottu, että Jyväskylässä on ollut alunperin 11 hattuliikettä, joista enään kaksi on jäljellä ja nyt kesäkuun puolenvälin jälkeen yksi. Samaan aikaan kun pikkuyrityksiä kuolee, niin Jyväskylän keskustaan tehdään uutta suurempaa H&M halpaketjun liikettä, sillä sen kysyntä on ollut niin suurta, että on päätetty myös tuoda H&M home ja beauty jyväskylään.Näin ollen myös sisustusliikeet tulevat kärsimään. Näin isot halpaketjut syövät pikkuhiljaa pieniä yritysiä. Minusta tuntuu, että ihmiset eivät ymmärrä käsityön merkitystä(hinnassa) ja ostavatkin siksi mielellään H&M huopahatun mikä maksaa sen 20e.

Olemmekin nyt sitten viime viikolla tehneet paljon hommia loppuunmyynnin parissa, olemme myyneet varastosta ylimääräisiä kalusteita tori.fissä, alentaneet kaikkien tuotteiden hintoja 30-50% ja laittaneet isot loppuunmyynti laput ikkunoihin. Liikkeessä onkin nyt viime päivinä käynyt paljon ihmisiä ostoksilla, joten saa nähdä kauan tuotteita riittää.

Täytyy sanoa kuitenkin, että minulle tämä yrityksestä luopuminen on kyllä ollut aika kehittävää , mielenkiintoista ja opettavaa. On ollut mielenkiintoista nähdä tämäkin puoli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti